tiistai 11. elokuuta 2015

Ruusuja ja itsetyydytystä

Voi kauheeta, saako tollasta otsikkoa näin "siunatussa tilassa" edes laittakaan?



Tänään alkoi päivä mukavasti, eli onnitteluilla! En mä tiedä, että onko nimipäivät enää aikuisena niin tärkeä juhla, mutta juhla on aina tervetullutta arkeen. Juhlan voi rakentaa niin pienestäkin.
Vai onko pienestä rakennettu juhla juuri sitä kuuluisaa arjen luksusta?

Meinasin olla aamulla hieman pahalla päälläkin, mutta eihän sitä voi olla, kun saa pullaa, kahvia ja ruusuja!! Ne on niitä tämän hetken iloja, kun niin moni asia on kuitenkin kiellettyä tai mahdotonta. Tällä vatsalla..juu nou..

Ja hei tällä kertaa mä en ostanut niitä ruusuja itse, vaan sain ne! No niin, äitihän ne mulle toi, kukas muukaan. :)

Mutta pääasia, että tällä kertaa mun ei tarvinnut osoittaa romantillisia elkeitä itseäni kohtaan. Eikä tarvinnut kuvitella, että nämä kukat olisivat joltain muulta, eivätkä ne itse ostamani tarjousruusut K-kaupasta (jonkinlaatuista itsetyydytystä kai sekin).

Mitä sitä turhaan vieraisiin lähtemään, kun voi hoitaa hommat itsekin? Vai meenkö tonne Marketin eteen vatta pystyssä kinumaan miehiltä, että osta mulle kukkia, osta osta??

No ostaa Möllikin mulle ainakin 2 kertaa vuodessa kukkia, ihan siis tilastollisesti oikein. Eikä aina tartte ees pyytää. :)

Arjen luksusta tosin ne tarjousruusutkin ovat. No, ainakin ovat nättejä ja tuoksuvat hyvältä, toisin kuin me muut täällä asuvat. ;)

Seuraavaksi parii kuvaa tältä päivältä:



Mun uudesta pallorakkaudesta katkesi yksi oksa, sai mennä uiskentelemaan vesilasiin muumin viereen. <3


Sain muuten tänään pussillisen ristejä. Ihan pieni innostus nosti päätään; jos ihan muutaman korunkin tekisin taas pitkästä aikaa. Jotenkin vain tuntuu turhalta, koska siitä puuttuu se idea ja tarkoitus, että mihin tarkoitukseen niitä teen..

Tällainen pussukka. Jotain hienoa näistä voisi tuunata..

Innostuin jo kaivelemaan esiin muitakin korumatskuja..


Joskus tuli tehtyä paljonkin koruja. Myin käsikauppana kavereille, ja yritin myyntiä kirpparilla. Aina ei vain kirpparin asiakkaista löytynyt kohderyhmää, eli myynti ei kovinkaan kukoistanut. Oikeastaan fb:ssä julkaisemani koru-kansio toi menekkiä koruilleni eniten.

Latasin korujen kuvia tänne blogiin:


Mitä mieltä olette, jatkanko vielä tuota tuhertelua, vai annanko olla?

Tosin, mä kovin kyllä haluaisin mennä ostamaan uusia akryylivärejä, maalauskin on jäänyt vuosiksi..

On muuten ollut kova päänsärky taas koko päivän. Manasin ukkosta ja sadetta, kukaan ei sitä päivällä uskonut. Mut sade tuli kuitenkin. Oonhan mä sitten melkein poppamies ainakin? 
Tulipa outo mielikuva..itsestäni poppamiehenä.. sellaiset höyhenhärpäkkeet päässä ja nilkoissa, hiirenkalloja kaulassa ja kana kädessä tanssimassa nuotion ympärillä..Tarjoustulppaani hampaissa. Hyi hirvee. Jos nyt edes saisin sitä nuotiotakaan syttymään. Kanakin kuolisi jo pelkästä kauhusta.

En mä sano enää mitään, hävettää itseni puolesta jo ihan tarpeeksi taas.

Heippa taas ja ihanaa iltaa sulle. Ukkosta odotellessa. ;)






maanantai 10. elokuuta 2015

Syksyn kynnyksellä...


Pian on kesä poissa, ja saadaan tunnelmoida syksyn kynttilöillä.. Mutta vielä on virtaa kesäkukissa. Loputtomien sateiden jälkeen ne ovat piristyneet, kasvaneet ja voimistuneet. Kaikki eivät pärjänneet ilman valoa ja lämpöä, joten jouduimme vaihtamaan muutaman.


Musta Rakastaja tarkistuskierroksellaan...

Tässä postauksessa on suuren suuri kuvapläjäys näistä helteisen alkusyksyn kukinnoista, sekä muutama uusi rakkaus...


Tässä näkyy vielä hiukan kurjaa ruskeaa, jota sateet aiheuttivat kukkaparoille.



Vanha lyhty auringonpaisteessa heittää pinnaltaan heijastukset sisälle asuntoon saakka..


Amppeliin ostin uuden lumihiutaleen, se ihana luottokukka! <3
Köynnösmäinen kasvusto antaa valkealle seinälle kauniita varjoja.



Ja seuraavaksi useampi poseeraus mun uudelta rakkaudelta; krysanteemi!
Ihana, tyylikäs pallo!






Pienempi krysanteemi muutti aidalle asumaan:


Koko kesän kauniina patsastellut hortensiakin alkaa jo näyttämään ensimmäisiä syksyn sävyjään:


Puskassa kypsyy superfood:


Kynttilöitä, tunnelmaa:





Viikonloppuna on tulossa vieraita.
Mukavaa sitten istuskella ulkonakin, sytytellä kynttilöitä ja hurista. <3


Elokuun illoissa ja öissä vain on sitä jotakin erityistä taikaa. 

Kaunista ja rauhallista yötä sulle. :) <3



Liebster awards - haaste

Kiitos haasteesta Salmiakkisade blogin kirjoittajalle! Tässä postauksessa vastaan kysymyksiin, julkaisen omat kysymykseni ja nimeän haastetut.

Mielenkiintoinen ja pirteä blogi löytyy osoitteesta:

 http://salmiakkisade.blogspot.fi/

Tässä vielä kuva bloggaajasta:

Milla; niin maaginen, entinen koulukaveri, kollega ja ihminen, jonka kanssa olen aina kokenut samanhenkisyyttä.
Joka tavalla valloittava, ihmisläheinen ja mahdottoman mielenkiintoinen persoona isolla peellä!


Samalta käyttäjältä löydät myös kauneus-aiheisen blogin osoitteesta:

helmiaisenhohteessa.blogspot.fi

(Molemmat blogit löytyvät nimellään myös facesta ym, liity seuraajaksi!)

"Kosmetiikkablogi, jossa luksus arkeen tulee kauniissa purkeissa ja purnukoissa. Ihanaa turhamaisuutta häpeilemättä!"


Ihanaa ihanaa! Ja sitten haasteen kimppuun! Sain seuraavat kysymykset Salmiakkisateelta:


1. Kerro kolme asiaa joita arvostat elämässä?
-Arvostan perhettä, turvallisuutta ja elämää.

2. Mitkä ovat keittiösi perusraaka-aineet, joita löytyy melkein poikkeuksetta aina kaapistasi?
-Kahvi, maito ja banaanit.

3. Mikä on kauneutesi salaisuus?
-Klassiset valinnat, luonnollisuus pienellä twistillä, ravinto, ihon ja hiusten hoito.

4. Mitä pelkäät?
Korkeita paikkoja, joskus pimeää.

5. Millaisia uratavoitteita sinulla on?
Seuraavaksi jään äitiyslomalle, mutta yhteisöpedagogin opinnot kiinnostaisivat.

6. Missä unelmatalosi voisi sijaita?
Kaupungissa, vanha omakotitalo.

7. Keltakulta vai valkokulta?
Valkokulta, ehdottomasti! Ja timanteilla mielellään!! Sormuksetkin ovat valkokultaa!!!

8. Jos voittaisit lotossa 5 miljoonaa, miten käyttäisit rahat?
Nautiskelisin, lahjoittaisin tarvitseville, ostaisin toimivat autot ja kodit sukulaisille ja lähimmille ystäville/maksaisin velat pois, sijoittaisin järkevästi.

9. Mikä sana (vain yksi sana) kuvaa sinua mielestäsi parhaiten?
Visualistihumanistiromantikko. :D

10. Mikä väri ei miellytä silmääsi?
Violetti!

11. Mikä on parasta just nyt?
Kesä ja se, että pian näen lapseni kasvot.
Odottavan syksyn tuoksu.

Haastan seuraavat blogit:
(en ole vielä saanut haastettuja kaikkia haastettuja kasaan, mutta lisäilen myöh.)


Ohjeet  haastetuille:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11. kysymykseen
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200. lukijaa
4. Keksi 11. uutta kysymystä nimetyille

Seuraavat kysymykset keksin haastetuille:

1. Paras tai vahvin muistosi lapsuudenkodistasi?
2. Mitä työ sinulle merkitsee?
3.Mikä asia on mielestäsi itsellesi hieman liiankin tärkeää?
4.Mitä haluaisit lukea muiden blogeista/mikä olisi kiinnostavaa?
5. Mieluisin kynsilakan väri? 
(miehet voivat vastata tähän huumoria käyttäen, tai sitten, että onko ne lakatut varpaankynnet naisella sexyt!)
6. Mikä on elämäsi vastoinkäyminen, joka vahvisti sinua eniten?
7. Mistä näit viimeksi painajaista?
8. Näetkö yleensä paljon unia/ mikä uni on toistuva/mieleenpainuvin?
9. Millainen talosi/asuntosi/sisustuksesi olisi, jos sinulla olisi siihen rahaa käytettävänä mielin määrin? (saa haaveilla!)
10.Parasta elämässäsi?
11. Jos nyt saisit olla jossain muualla, missä olisit?

Sellaiset, mukavia hetkiä haastetuille. ;)

En tosiaan saanut vielä kaikkia yhtätoista kokoon, eli siis voit ilmoittaa itsesi tai ystäväsi blogin mukaan. KIITOS! :)

Vielä päivän kukkakuva, kun en just nyt muutakaan keksi:




Me ollaan täällä vaan löhöilty lomapäivän kunniaksi. 
Mukavaa alkavaa viikkoa sulle ja tsemppiä, jos jouduit tänään lomilta takaisin työn ääreen! <3





sunnuntai 9. elokuuta 2015

Pieni ruukkupuutarha patiolla

Lupasin jo aiemmin, että laitan tuota pation kukintaa..

Nyt tulee siis kuvapläjäys alkukesältä, muodikkaasti myöhässä!

Meidän pikku patio muuttuu kesäisin lisähuoneeksi, siellä on ihana viettää aikaa vieraidenkin kanssa, tai vain seurata metsän elämää tee-/kaffekupposen kanssa. Kesäöinä sytyttelen kynttilöitä ja haistelen yrttien, mm. mintun tuoksua.

Meillä oli joskus asunto vanhassa, ihanassa, valkoisessa puutalossa. Ja siellä meillä oli iso terassi.. Kaipaan sinne edelleen välillä. Ehkä se terassi juuri aiheutti mulle tällaisen lisähuone-fiksaation.



Tämän kesän kauniin toteutuksen sain syntymäpäivälahjaksi äidiltäni, hän on taitava istutuksissa.

Mulla oli toiveena, että äiti toteuttaisi istutukset aivan vapaalla kädellä, en saanut siis edes kurkata ennen kuin oli valmista! Kivaa!

Eli ei siis vain ja ainoastaan valkoista kukkaa, mistä mä olen pation istutuksissa aina pitänyt kovasti kynsin ja hampain kiinni (nielaisin kuitenkin, kun uskalsin kerrankin päästää valkoisesta irti..).
Toivoin myös, että kukkivaa kukkaa olisi paljon. 

Sellainen runsaus patiolla on ollutkin, joka puolella kukkii! Miehisenkin mielipiteen sain Mölliltä, mieheltäni: "Nii, onhan tää tämmönen metsä.."

Ja oli tosi mielenkiintoista nähdä, mihin kohtiin toinen asettaa ruukut/ tekee asetelmat. Oma näkemys tutuista tiloista kun on monesti niin suppea. 

Oli aika ihanaa toukokuun lopulla tulla töistä, kun mua odotti ulkona aivan ihana, siivottu ja kauniita istutuksia täynnä oleva patio, siellä olenkin nyt tunnelmoinut pitkin kesää. <3

Kiitos Äiti. <3

Tässä joitain kuvia alkukesän kukkaloistosta:




Hortensia on kukkinut loistavasti koko kesän, vaikka muut kukinnot ovatkin liian sateen ja liian vähäisen valon ja lämmön vuoksi jääneet hieman kurjan näköisiksi.

Tuo pönttö(oik.) oli loistava idea, se on toiminut varastona. Ylimääräiset kynttilät, pikkuharja jne asustavat siellä.. Oli Äiti kunnon anoppina ostanut Möllillekin oman kärpäslätkän.. ;)

Olen joskus tuon kukkapöydän maalannut mustalla ja sen päälle vetänyt spray-maalilla hopeaksi. Hopeat purkit ja kastelukannu sopivat siihen hienosti!

Mustat perhoset olivatkin jo valmiina, punottu sydän on myös käytetty kierrätyksenä viime vuoden istutuksesta.





Perhos-teema jatkuu..pieni ja hopea.. ;)


Laatikossakin on runsaasti kukintaa.




Amppelin kukintaa...


Lumihiutale on joka kesän MUST!!
On monesti kukkinut vielä marraskuussakin!
Ainakin vihreänä pysyy pitkään.




Ihana ajatus tämä hopea perhonen!
Kimaltelee kauniisti auringossa!





Yllä kuvassa näkyy valkoista kivikkoa, jonka seassa kasvaa mehitähtiä. Pikkumaa on jatkettu aidan toisellekin puolelle ja istutettu kivikkokasvein. Aidan aluskin siis pysyy siistinä. ;)

Pikkumaata reunustaa aidan kummallakin puolella kuvassakin näkyvä ohut laatta. Tämäkin kierrätysperiaatteella; siskon remontista ylijäämiä. Taisin olla itsekin näitä laattoja leikkaamassa.
Siinä olin muuten tosi huono! :D

Viime vuoden valkoista ihanuutta löytyy täältä: http://mywhiteblues.blogspot.fi/p/kukkia.html

Seuraava kukkapostaus onkin sitten jo syksyisempää. :)